Vauvoille suunnattu fysioterapia

FysTopin vauvoille suunnatun fysioterapian tarkoituksena on tukea vauvojen normaalia kehitystä ja ohjata vanhempia, mikäli jotain huolta vauvan kehityksestä on ilmennyt. Yhdessä vanhempien kanssa vauvojen fysioterapiaan perehtyneet fysioterapeuttimme auttavat löytämään perheen arkeen sopivia harjoitteita, jotka tukevat vauvan motorista kehitystä ja  helpottavat uusien taitojen omaksumista.

 

 

Mikäli olet huolissasi vauvasi motorisesta kehityksestä, ota meihin matalalla kynnyksellä yhteyttä. Olemme perehtyneet vauvojen sensomotorisen kehityksen tukemiseen ja autamme mielellämme perheitä tukemaan vauvojen kasvua ja yksilöllistä kehitystä. 

Miisa Kari vauvan kanssa vauvoille suunnatussa fysioterapiassa äidin katsoessa taustalla.
Saija-Maria Vainio-Hynnilä vauvan kanssa vauvoille suunnatussa fysioterapissa FysTopilla.

Joissakin tapauksissa vauvan kehitys voi syystä tai toisesta viivästyä. Vauva voi esimerkiksi suosia vain toista puolta kehosta, olla jatkuvasti jännittynyt tai itkuinen tai esimerkiksi motoristen taitojen omaksuminen voi olla viiveistä. Kaikki vauvat kehittyvät omaan yksilölliseen tahtiin, eikä pienistä vaihteluista tarvitse olla huolissaan. Kehitystä voi kuitenkin monin eri tavoin tukea, jolloin vauvafysioterapia on hyvä keino auttaa vauvaa motoristen taitojen omaksumisessa.

Esimerkiksi pienten vauvojen kanssa kantoasennot ja hoitotilanteissa toimiminen on hyvä huomioida, kun taas isompien vauvojen kanssa yhteiset leikkihetket ja niissä oikeanlainen aktivointi tukee vauvan kehitystä. Terapeuttimme ohjaavat kuhunkin motorisen kehityksen vaiheeseen sopivat harjoitteet, joiden avulla tuetaan kohti uusia taitoja. 

Miksi hakeutua vauvan kanssa fysioterapiaan?

Vauvat kehittyvät omaan motoriseen tahtiinsa. Joskus kehitys voi kuitenkin olla viiveistä ja herättää huolta vanhemmissa. Vauva voi tarvita esimerkiksi enemmän aikaa oppiakseen kääntymään, ryömimään, istumaan tai kävelemään.

Mikäli huolta vauvan kehityksestä ilmenee kannattaa keskustella asiasta neuvolassa ja/tai ottaa yhteyttä vauvojen fysioterapiaan perehtyneeseen fysioterapeuttiin.

Asennon epäsymmetrisyydellä tarkoitetaan, että vauva suosii huomattavasti enemmän kehon toista puolta. Tämä voi ilmetä esimerkiksi niin, että pää on jatkuvasti vain toiselle puolelle kääntyneenä tai vartalo voi olla makuulla ns “banaanimallissa”. Tämä voi aiheuttaa lihasten epätasapainoa, jäykkyyttä,  itkuisuutta tai käsittelyarkuutta hoitotilanteissa.

Vauvat joiden liikkuminen on toispuoleista, toinen puoli kehosta jää vähemmälle käytölle. Vauva saattaa esimerkiksi kierähtää aina samalle puolelle tai käyttää vain toista kättään tarttuessaan esineisiin. Toispuoleinen liikkuminen voi hidastaa vauvan muuta motorista kehitykstä ja lisätä kehon epätasapainoa. Tällöin fysioterapiassa suunniteltu oikeanlainen aktivointi auttaa vauvaa ja vanhempia kohti kehon symmetrisempää käyttöä aktiivisessa liikkumisessa. 

Vauvoilla on luontainen tonus, eli lihasjäntevyys. Osa vauvoista on luontaisesti jämäkämpiä kun taas toiset on rennompia. Mikäli vauva on huomattavan jännitynyt jatkuvasti eikä pysty rentoutumaan esim sylissä tai lattialla, on jäykkyyteen hyvä puuttua. 

Vastaavasti vauva voi olla liiallisen rento, jopa “veltto”. Tällöin motoristen taitojen omaksuminen voi viivästyä ja vauvan sopivaan aktivointiin on hyvä kiinnittää huomiota. 

Miisa Kari ohjaa kierähtämistä vauvaa vauvoille ohjatussa fysioterapiassa FysTopilla.
Miisa Kari juttelee äidin kanssa äityisfysioterapiassa vauvalle suunnatusta fysioterapiassa FysTopilla.
Miisa Kari vauvoille suunnatussa fysioterapiassa iloisen vauvan kanssa.
"Ammattitaitoista sekä lapsilähtöistä toimintaa vauvan ehdoilla. Homma rokkasi ensikäynnistä asti ja selkeillä kotihoito-ohjeilla saimme tarvisemamme avun. Lämmin suositus!"
-Aatu Kuula

Vauvoille suunnattu fysioterapia

45 min / 39 € (norm. 49 €)

60 min / 47 € (norm. 59 €)

 

SÄÄSTÄ 20 %

 

Varaamalla ajan 14.5. mennessä, saat ensimmäisen ajan -20% ! Koskee myös lahjakortteja.

Tai soita 0400 – 987 921

Äideille suunnattu fysioterapia

FysTopin odottaville tai jo synnyttäneille äideille suunnattu fysioterapia tarjoaa keinoja hyvinvoinnin tukemiseen odotuksen eri vaiheisiin sekä synnytyksestä palautumiseen. Fysioterapiassa ohjataan yksilöllisiä harjoituksia, kuten liikkuvuus- ja voimaharjoituksia ja toki mahdollisuus on myös hierontaan tai tukeviin kinesioteippauksiin. Terapeuttimme auttavat löytämään sinulle oikeat harjoitukset, jotka sopivat yksilöllisiin tarpeisiisi.

 

Mikäli haluat tukea kehoasi raskauden aikana, synnytyksen jälkeen tai vaikka synnytyksestä olisi kulunut jo pidempi aika, ota meihin yhteyttä. Terapeuttimme auttavat sinua ylläpitämään liikkuvuutta, vahvistamaan kehoa ja palautumaan synnytyksestä turvallisesti ja tehokkaasti.

Miisa Kari harjoittelee äidin kanssa fysioterapiassa FysTopilla.
Miisa Kari ohjaa äitiä äityisfysioterapiassa FysTopilla.

Raskaus ja synnytys voivat aiheuttaa monia fyysisiä muutoksia kehossa. Äideille suunnatun fysioterapian avulla ylläpidetään liikkuvuutta, parannetaan lihasvoimaa ja voidaan estää sekä hoitaa mahdollisia vammoja. Fysioterapiassa saat ohjausta odotusaikana sinulle sopiviin harjoitteisiin sekä synnytyksen jälkeiseen palautumiseen, mukaan lukien neuvoja lantionpohjan lihasten vahvistamiseen tai esimerkiksi mahdollisen sektioarven käsittelyyn. 

Miisa Kari teippaa kinesioteipillä raskaana olevan naisen vatsaa FysTopilla.
Miisa Kari äidin kanssa fysioterapiassa.
Miisa Kari selittää äidille fysioterapiasta vauvoille FysTopilla.
"Fysioterapia oli mielestäni ammattitaitoista ja sopivan rentoa. Käyntien aikana kerrottiin synnytyksen jälkeisestä kuntoutuksesta ja palautumisesta, mikä selvensi itselle monia asioita. Sain minulle sopivat harjoitteet, joiden avulla palautuminen synnytyksestä ja paluu kovempi tehoisen liikunnan pariin on sujunut hyvin. Kiitos Miisalle ja iso suositus!”
-Saara Tiitu

Äideille suunnattu fysioterapia

45 min / 46 € (norm. 58 €)

60 min / 54 € (norm. 68 €)

 

SÄÄSTÄ 20 %

 

Varaamalla ajan 14.5. mennessä, saat ensimmäisen ajan -20% ! Koskee myös lahjakortteja.

Tai soita 0400 – 987 921

Terapeutit

Saija-Maria

Toimintaterapeutti & Fysioterapeutti

Miisa

Fysioterapeutti

Jäikö sinulle kysyttävää?